Kesäkuussa 2010 avattu uusi ABC sijaitsee Mikkelässä Espoonväylän ja Kehä kolmosen risteyksen lähettyvillä. Siellä on tullut pyörähdettyä mökkireissulla hakemassa purtavaa matkaa varten. Deli on monipuolinen ja sieltä on saa nopeaa herkullista ruokaa, sekä peruselintarvikkeita.
Olin viettämässä joulua ystäväni luona kun meiltä loppui tupakat ja päätimme käydä ABC:llä niitä hakemassa. Kävelimme puolessa tunnissa Tuomarilasta Mikkelään ja saimme tehtyä muitakin ostoksia juuri ennen sulkemisaikaa. Joitain muitakin asiakkaita oli tullut viimehetken ostoksille ja myyjät palvelivat kaikkia, jotka olivat ovesta sisään ehtineet rauhallisesti ja ystävällisesti, vaikka selvästi heilläkin olisi ollut hinku jo päästä joulun viettoon.
Muihin palveluihin lukeutuvat muun muassa autonpesu, ilmainen Wlan asiakkaille, ja ruokaa myös mukaan erilaisista vaihtoehdoista salaateista lämmitettäviin. Ravintolassa ei ole mielestäni hirveästi tilaa syödä ja paikka soveltuukin paremmin mukaan otettavaan pikamurkinaan. Mittarikentän automaatista saa täytettyä tankkinsa 24 tuntia vuorokaudessa. read more