Studio Mitoro on tyylikäs kampaamopalveluihin erikoistunut kauneussalonki, josta saa myös manikyyrejä, meikkauspalveluita ja hemmotteluhoitoja. Hintataso on kohtuullinen, henkilökunta ystävällistä ja itse paikka viihtyisä.
Olen asioinut Studio Mitorossa kolme kertaa; kahdesti kampaajalla ja kerran vuosia sitten kyseisen paikan yhteydessä toimineen valokuvaajan kanssa. Valokuvaaja ei ymmärtääkseni ole (enää) sidoksissa paikkaan? Kampaamovisiitteihin (ensimäisellä kerralla tavallinen aika hiustenleikkauksineen, toisella kertaa juhlakampaus häihin) olin täysin tyytyväinen, valokuvauspalvelusta olisin joutunut laskemaan pisteitä. En koske kokonaispisteisiin, koska ainakaan nettisivuilla ei mainita enää mitään valokuvauspalveluista. Kuvaaja oli mukavanoloinen ja otti hyviä kuvia, mutta jälkityö takkuili parin eri tavoin. Ennalta annettu budjetti kasvoikin laskua tehtäessä ja lisäksi osa valokuvista oli rajattu todella omituisesti; jotkut kuvien kohteista oli leikattu osin pois kuvasta. Jäi mysteeriksi, oliko kyseessä vahinko jota ei kehdattu myöntää - mitään esteettistä/taiteellista syytä oudoille rajauksille ei ole keksittävissä. Hinnat kuville olivat lopulta todella korkeat.
Ensi kerralla aikeissani on kokeilla Studio Mitoron ekokampaamopalveluita, joissa käytetään pelkkiä luonnon raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Tämä tietenkin vähentää ympäristön kuormaa ja jättää paremman omatunnon kampaamoreissusta. Aplodit paikalle moisesta mahdollisuudesta!
Monipuolinen valikoima kauneuspalveluita ja ainakin osaavat kampaajat. Varma valinta munkkalaisille ja tarpeeksi tasokas kauempaakin saapuville! read more