Suomen Kellomuseo sijaitsee Tapiolassa Näyttelykeskus Weegeen ala-aulassa. Museo esittelee nimensä mukaisesti kellojen ja ajan mittauksen historiaa ja se on ilmainen, joten siellä voi poiketa, vaikka ei olisikaan erisyisemmin kiinnostunut kelloista. Museo on kooltaan pieni, mutta siellä kuluu aikaa yllättävän paljon, koska näytteillä on sen verran erikoisia aikarautoja, ettei niitä ihan arkielämässä tule vastaan. Kellomuseo on Pohjoismaiden ainoa aiheeseen erikoistunut museo ja sen juuret juontavat Kelloseppäkoulun Lahteen perustamisen yhteyteen vuoteen 1944.
Museo on näkemisen arvoinen ja itse kävin siellä lapseni kanssa, jota kiinnostivat erityisesti Disney-hahmoiset kellot ja isot kaappikellot. Museossa kannattaa muistaa, ettei vitriineihin saa nojata tai edes koskea, koska muuten vartija tulee aika nopeasti kyräilemään selän taakse. Museo järjestää välillä WeeGee-talon tapahtumien yhteydessä kellojen arviointitilaisuuksia, joihin voi tuoda arvioitavaksi esimerkiksi isovanhemmilta perityn vanhan taskukellon. Näissä tapahtumissa on kuitenkin yleensä pitkät jonot, joten kannattaa varata mukaan iloinen ja joustava asenne. Yleensä museoossa ei ole paikalla opasta eikä muitakaan työntekijöitä, mutta ilmainen yleisöopastus on joka sunnuntai kello 14.30. read more